Hyppää sisältöön

Ostopaiva 1.1.2018 - COMMONWEALTH BANK OF AUSTRALIA

Niin Australian pörssi. Kiehtova paikka, jossa on paljon melkoisen alhaisella volumilla myytäviä osakkeita, hieman kuin Suomen pörssi - papereita on vain enemmän ja mikä tärkeintä tarvittaessa löytyy myös CEF-papereita.

COMMONWEALTH BANK on Australian suurimpia pankkeja. Se on kansainvälinen ja toimii eri puolilla Aasia sekä yhdysvalloissa. Kansainvälisyytensä vuoksi pankin kurssi onkin suhteellisen korkea verrattuna muihin pörssin papereihin.

lue lisää …

Viikko 30

/galleries/viikko30-2018/netasset.png

Viikko 30, oli pohjolassamme melkoisen tulenkipinäinen viikko, sananmukaisesti. Metsäpaloja sammuteltiin. Kuumat säät tuntuvat vain jatkuvan. Maailman politiikassa kauppasodan varjo näytti väistyvän, mutta tuntien politiikan nykyiset juonteen, niin ennustettavissa on, että muutaman viikon kuluttua kauppasodan seuraava vieläkin rajumpi vaihe euroopan kannalta alkaa.

Mutta vilkaistaanpa, miten pörssit ovat kulkeneet ja miten oma salkkuni on liikkunut suurten liikkeiden keskellä.

lue lisää …

Optio ja Volaliteetti

Optiolla ja volaliteetilla on kiinteä suhde. Option on paperi, jonka kanssa lyödään vetoa tulevaisuudesta ja volaliteetin avulla voidaan tietyissä rajoissa ennustaa kohde-etuuden tai osakkeen hinnan vaihteluita. Mitä pienempi hinnan vaihtelu, sitä edullisempi option on liikkeelle laskijalle ja sitä halvempi. Jos hinnan keskihajonta eli vaihtelu on suurempaa, niin option on välittömästi kalliimpi.

Volaliteetti on kohde-etuuden hinnan vaihtelun keskihajontaa. Volaliteetista on tärkeä ymmärtää, että se ei kerro mihin suuntaan hinnat ovat liikkuneet, vain ainoastaan millainen keskihajonta niillä on ollut. Volaliteetin perusteella ei siis voi arvella hinnan kehityssuuntaa.

lue lisää …

Ostopaiva Inga Group

/galleries/ostopaiva-27072018/inga.png

Tänään lisäsin salkkuuni pankkia nimeltä Inga Group. Tiedän kyllä, että pankin osakkeen osinkotuotto on niin matala kuin 5% tällä hetkellä. Ostin ensimmäisen erän tätä yhtiötä joskus viime vuoden syksyllä. Siihen aikaan oli tärkeätä, että voi ostaa Europpalaista yhtiötä, jolla maaliskuussa osingon maksupäivä. Nyt ostan osaketta, koska sen arvo on mukavasti laskenut ja tulevaisuudessa arvo nousee - sekä pian on taas osingon maksupäivä. Eli tämä osake tulee tuottamaan arvo voittoa osingotuoton lisäksi. Inga Group on varmaan tavallaan arvo-osake minulle, tyypille, joka ei juuri arvo-osake ajattelusta välitä.

Välillä sitä löytää itsestään omituisia piirteitä.

lue lisää …

Pääomaturvattu sijoittaminen 3 - optio.

Indeksilainassa tuoton lainalle tuovat optiot. Käydään lyhyesti läpi, mikä on option merkitys Indeksilainassa ja osto-option perusteita. Ja ehkä optio käsitteenä olisi hyvä ymmärtää. Optiopaperi ei yksinkertaisesta luonteestaan huolimatta ole välttämättä niin yksinkertainen kuin voisi luulla.

Tässä postauksessa puhutaan standardityyppisestä optiosta, joka on vielä päälle Europpalainen optio, eli toteutuksen voi tehdä vasta eräpäivänä. Amerikkalaisessa optiossa toteutuksen voi tehdä koska haluaa. Standardilla tarkoitan, että option ehdot on hyväksytetty pörssissä ja optiolla on tarkat ennalta määritellyt standardit ehdot.

lue lisää …