Hyppää sisältöön

Dax 2018 elokuu

/galleries/dax2018elokuu/dax.png

Daxin mennyt vuosi. Nyt voisi sanoa, että euroopassa on alkanut kurssien alaspäin meno - daxin pudotusta huippuun on nyt tullut yli 8%. Joskus tällaista vaihetta kutsutaan laskusuhdanteeksi, mutta varsinaisen talouden kannalta merkittävää laskusuhdannetta ei ole vielä näkyvillä. Mutta pörssi on ottanut selkeästi menneen vuoden aikana kantaa euroopan tilanteeseen.

DAX30 ei ole koskaan ollut samanlainen rahakone kuin vaikka nasdaq 100. Dax kuvaa sijoittajien ajattelua europassa. Saksan pörssi on hieman vaikea pörssi monella tavalla, kuten monet muutkin euroopan pörssit. Osingoa jaetaan kerran vuodessa ja yhtiöitä arvostetaan hyvin pessimistisesti. Uskon saksan pörssien ongelmana olevan juuri osingojen lukumäärä vuodessa. USA:n pörssit ovat suosittuja, koska niissä on tuottoa toisella tavalla. Sijoittaja voi luottaa koko vuoden mittaiseen tasaiseen osinkotuottoon, joka pysyy vuodesta toiseen melko vakaana. Europan pörsseissä ei ole samanlaista sijoittajia hellivää maailmaan, joten niiden arvostus on matalammalla kuin USAn tai Kanadan pörssit.

Vertailun vuoksi nasdaq100

/galleries/dax2018elokuu/nasdaq.png

Kunpaa pörssiin sinä haluaisit sijoittaa?

Omituista tässä on se, että yhdysvalloissa ovat korot jo kiitämässä korkealla verrattuna euroopaan. Eli korot eivät tähän eroon ole syynä. Onko kyse siis vain USAn talouden ylikuumentuminen. Onko tämän lopputulos nopea romahdus? Ei kannata aloittaa spekulointia. Olen siirtynyt nyt itse puolen vuoden ei kannata sijoittaa USAhan tai Europpaan linjaan. Kanada ja Australia ovat syksyn kohteitani. Joulun jälkeen voi sitten katsoa, miten paljon DAX-indeksi on painunut ja aloittaa kevätsijoittamisen. Mahdollisesti katson yhdysvaltojen pörssistäkin jotain, mutta mietin tätä hetken, sillä jotenkin dollarin kurssi on kovin korkealla. Tietenkin dollarin kurssin nousu nostaa osakkeitteni arvoa, mutta muuten se on hieman hermostuttava tapahtuma.

Daxin laskusuhdanteesta on se hyvä puoli, että sinne sijoittaminen tuottaa tuottoa tulevaisuudessa, kun laskusuhdanne on päättynyt. Montako vuotta tähän menee?

Viisi?

Kymmenenen?

Tai vai vuosi?

Ehkä kun korot nousevat, lähtee pörssikin nousemaan.

Kommentit

Comments powered by Disqus