Hyppää sisältöön

Kauppasota

Olen muutamissa postauksissa heittänyt ajatuksia kauppasodasta. Lauantai-päivän iltahetkinä käytin tovin asian miettimiseen. Ymmärsin, miten lähellä toisiaan ovat käsite Nationalismi ja käsite Kauppasota ja käsite Vallanhalu.

Nationalismi on ihmisryhmiä yhdistävä tunne. Ihmiset haluavat kuulua johonkin ryhmään ja olla ylpeitä tyhmästään. Ihmiset haluavat kuulua osaksi tiettyä valtiota ja olla ylpeitä valtiostaan. Ihminen on ryhmäeläin, joten Nationalismi on ja pysyy osana meitä. Samoin ilmiö nimeltä Populismi on ja pysyy osana yhteiskuntaamme, koska on olemassa käsite politiikka. Todellisuudessa populismi ja politiikka ovat sama asia. Kunkin ajattelusuuntauksen mukaan populismi vain muuttaa muotoaan. Samoin tekee Nationalismi.

Ihmisryhmä haluavat kilvoitella keskenään ja tuntea olevansa muita ryhmiä parempia. Kilvoittelu luo tarpeita omistaa menetelmiä, jolla vasta puoli nujerretaan. Rajuin kaupallinen menetelmä on ns. Kauppasaarto, joka on todellisuudessa eräs muoto kauppasodasta. Kauppasaarolla yritetään toinen osapuoli nujertaa tekemällä kaupan mahdottomaksi. Nujertamisessahan on kysymys enemmän tai vähemmän sodankäynnistä. Nujertaminen on vallanhalua. "Minä olen oikeassa ja minulla on tähän oikeus!".

Protektionismi on taas yritys saada parempaa voittoa muiden kustannuksella. Jokainen maailman valtio pyrkii jollain menetelmällä suojata omia markkinoitaan ulkopuolelta. Viime aikoina tämä tarve on alkanut voimistumaan. Avoimet rajat koetaan uhkana. Vieras työvoima koetaan uhkana. Vaikka euroopassa kuten suomessakin väestömäärä vähenee, niin siltikään ei olla valmiita ottamaan vastaan ulkomaalaista työvoimaa, koska silloin maahan tavallaan tulee erilaisia tapoja ja kulttuurisidoksia omaavia valloittajia. Nationalistit heräävät. Meitä pelottaa, että emme hallitse tilannetta. Ja kyllä, pelko on tavallaan oikeutettua, sillä ei ole mitään historiallista näyttöä, että tilanteita voi hallita oman mielensä mukaisella tavalla koskaan. Asioilla on tapana kulkea omia polkujaan, kuten pörssissä osakekurssit liikkuvat ihmisten äänestämään suuntaan.

Kauppasodan merkit ovat olleet jo jonkun aikaa ilmassa, Olen sitä mieltä, että on vain ajan kysymys, kun valtiot hylkäävät WTO:n kaltaisen järjestelmän ja alkavat vetää rajojaan kiinni tai asettamaan toisilleen yhä rajumpia kauppasaartoja. Kauppasaarrot keskitetään yksittäisiin monikansallisiin yrityksiin, jotta voidaan kiristää muita valtioita. Uudet teknologia antavat yhä parempia mahdollisuuksia käydä sotaa rahalla. (Todella pessimistinen näkemys. Kuten tiedätte todellinen pessimismi harvoin toteutuu.)

Kaikki tämä syntyy pelosta, joka meidän sisällämme. Me haluamme kuulua ryhmään - ja me haluamme, että kaikki on niin kuin enennenkin. Pelkäämme muutosta, koska historiamme aikana muutoksista on seurannut enemmän huonoja juttuja kuin hyviä. Stabillisuus on hyvä asia. Tästä tarpeesta syntyy Nationalismi ja yhtä todennäköisesti Kauppasota.

Kun ystävät eivät enää lähde mukaan vallanhaluiseen ja itsekkääseen politiikkaan, ystävistä tulee vihollisia. He ovat ystäviä vain niin kauan, kun tottelevat. Ihminen on taitava käyttämään kiristystä ja vihaa ja väkivaltaa asenaan kuin pikku lapset. Sitä itsekkäämpi ihminen, sitä lapsellisempi hän oikeasti on.

Toisaalta optimisti ajattelee toisin. Rahalla on merkitystä maailmalla. Vihollisista voi tulla ongelmien keskellä ystäviä ja taloudelliset tarpeet luoda rauhaa. Voi olla, että taloudellinen turva voittaa lopulta Nationalismin, kuten se on tehnyt ennenkin. Elämä on spekulointia ja riskejä täynnä. Ehkä aseet eivät ole paras turvamme, vaan vahva taloudellinen voima.

Ikävä kyllä ihminen ei ole juuri muuttunut vuosi tuhansiin. Uskon katsoessani nykymaailmaa, että Kauppasota on äärimmäisen todennäköinen muutaman vuoden sisällä. Tapahtuma edeltää uuttaa lamaa, joka aivan selkeästi odottaa nurkan takana jo. Tai ehkä se ei ole lama, mutta kuitenkin laskusuhdanne.

Miten kauppasota vaikuttaa minuun?

Osinkosijoitajana odotan laskusuhdannetta mielenkiinnolla, kuten korkeita korkojakin. Alennusmyynti tuo aina mahdollisuuksia. Korot tuovat turvallisempia tulon lähteitä. En usko itse sijoitavani milloinkaan korkoihin, mutta korot laskevat hintoja pörssissä ja ehkä osingot pysyvät samoina. Tai sitten osingot laskevat hetkeksi, mutta uuden nousukauden tullessa hypähtävät taas ylös. No oli miten oli. Laskusuhdanne tuo aina mahdollisuuksia, jotka toteutuvat tulevaisuudessa.

Ja yhdysvaltojen pankkisäätelyn purkaminen voi tuoda meille uuden pankkikriisin, jonka takana hähmöttää uusi suuri kurssien nousun kulta-aika, ellei sitten sota ole sitä ennen tuhonnut maailmaamme.

Osakemarkkinat ovat siinä mielessä hieno paikka, että vaikka ne ovat tunteita ja epätoivoa ja riemmua täynnä, niin ne eivät näytä sitä ulos agressiona tai vihana. Kurssit liikkuvat suunnasta toiseen tunteiden vetäminä ja nykyään myös yhä useammin tunteettomien ohjelmien ohjaamina. Raha ei nuku koskaan on aika kuvaava lause. Osakemarkkinat on tavallaan talouden yhteinen kieli - mutta tälläkin aluella on tietynlaista protektionismia nähtävissä. Ei ole itsestään selvää, että kaikille markkina-alueille pääsee. Esimerkkinä Suomen pörssi on kovasti sisälle lämpiävä pörssi. Ranskan pörssi, joka kohtelee ulkomaalaisia sijoittajia melko rumasti. Kaikenlaisia esimerkkejä löytyy pörssien harjoittamasta toiminnasta ulkomaalaisia sijoittajia vastaan.

Pörssit ovat melko epäpoliittisia paikkoja itsessään. Ne reakoivat polittisiin liikkeisiin, mutta eivät itse ota kantaa asioihin. Ehkä juuri pörssit ovat se voima, joka rauhoittaa maailmaa. Ehkä juuri pörssit ovat estävät lopulta kauppasodat. Kauppasotia etsivät ovat usein rahanahneita ja pörsseihin on sidottu niin monen rikkaan vaurauden ydin.

Itselleni kauppasodan uhka merkitsee mahdollisia tuloja, mutta myös pelkoja. En ehkä ala erittelemään uhkakuvia enempää tässä postauksessa.

Pitää olla toiveikas ja uskoa hyvään. Kaiken epäitsekkäisyyden keskellä monilla ihmisillä on kuitenkin empatiaa. Hyvä on kantava voima, joka tasapainottaa vielä maailmaa.

Positivismia ja peukkuja pystyyn! Sijoittamalla voi ehkä edistää rauhaa laittamalla rahan liikkeelle ja luomalla mahdollisuuksia muille luoda työpaikkoja. Kun ihmiset ovat kaikki tyytyväisiä, he eivät koe halua agressivisuuteen. Peace!

Ja toivottavasti se suuri äiti korjausliike tulisi jo Huomenna kotiin!

Kommentit

Comments powered by Disqus