Hyppää sisältöön

Kuukausikatsaus Heinakuu 2018

/galleries/heinakuu2018/heinakuu2018.png

Heinäkuun jokainen tulee muistamaan jatkuvasta helteestä. Ei tarvinnut lähteä matkustelemaan ulkomaille, jotta pääsi nauttimaan kolmestakymmenestä asteesta.

Heinäkuussa laskin saamieni osingojen lähdeveroprosentteja ja huomasin saksalaisten firmojen laskuttaneet täydet 26%, joka tarkoittaa, että kun Suomi laittaa 15 päälle, niin joudun maksamaan osingoa 40%. Tämän takia päätin, että oli ollut viisasta olla kokeilematta Saksalaista pääomaa. Jatkossa sijoitukseni Saksaan ovat vain arvon haku sijoituksia, eli alan laskemaan todennäköisyyksiä paperin ostossa.

Tietenkin Saksasta on helppo saada rahat takaisin yhdellä lomakkeella, kun on liittää lomakkeeseen todistus verojen maksusta. Välittäjäni on päättänyt tehdä tällä todistuksella kauppaa. Mutta tutkinnan alla on vielä, voisiko verotodistuksen ohittaa esimerkiksi näyttämällä välittäjän tekemän raportin asiasta.

Kuukauden kurssit

Nasdaq on kulkenut omaa rauhallista tahtiaan koko kuukauden.

/galleries/heinakuu2018/nasdaq1m.png

Eli loppu kuusta pientä alavirettä, mutta pitkän ajan vertailussa täysin merkitsemätön liike.

Dax 30 on liikkunut itseasiassa paremmin kuin Nasdaqin pääindeksi.

/galleries/heinakuu2018/dax1m.png

Eli arvoon on kannattanut Saksassa sijoittaa.

Kanada on pörssi sen sijaan on ollut viime kuussa pienessä laskusuhdanteessa.

/galleries/heinakuu2018/tsx1m.png

Ehkä kuukauden tapahtumien seurauksena? Ehkä kauppa naapurin rajalla aiheuttaa kipuilua? Tai metsäpalot ovat kiusanneet?

Australian pörssin indeksi sen sijaan on kuukauden verran kulkenut ylöspäin.

/galleries/heinakuu2018/asx2001m.png

Näyttää hienolta. Miksi ei kannattaisi sijoitaa Australiaan - vähintään arvoon, jos osingoissa käy yhtä huonosti kuin Saksan pörssissä.

Britanian pörssi kulkee aika samanlaista tietä kuin Australian pörssi.

/galleries/heinakuu2018/FTSE1001m.png

Käytännössä ero EU:sta ei näytä paljon mietityttävän sijoittajia.

Summa summarum. Puheet pelottavista 'korjausliikkeistä' eivät pörssimarkkinoilla ole ainakaan tässä kuussa olleet valideja. Myös pelottavat puhurit, joista vielä mediat Suomessa talvella kirkuivat ja jotkut 'ei-mitään-pörssistä-tietävät' totesivat rummutuksen jälkeen, että vain hullut sijoittavat osakemarkkinoille.

Markkinat kulkevat samaantapaan kuin ennenkin. Suuret Indeksit nousevat ja yksittäiset osakkeet voivat tehdä ihan valtavia korjausliikkeitä koska vain. Eli se että indeksi nousee, ei tarkoita, että kaikkien osakkeiden hinnat kulkevat ylöspäin.

Mutta ruohonjuuritasolla on kyllä tunne siitä, että USA:n talous on todella ylikuuma tällä hetkellä. Jännittävää nähdä miten korkealle indeksi oikein pääsee tänä vuonna.

Arvosijoittajille neuvo: Poimikaa Nasdaq:in indeksistä osakkeita - todennäköisyys voittoihin on suuri.

Ai niin Euron ja Dollarin tanssi menneenä kuuna näyttää tältä.

/galleries/heinakuu2018/EURUSD.png

Kivaa aaltoilua. Osto ja myyntin näiden kahden välillä olisi kannattanut viime kuussa. Omaisuus olisi kasvanut hiljalleen. Tosin hitaasti.

Oma salkku.

Mennyt kuukausi on ollut välillä ylös nousua ja taas huimaa syöksyä alaspäin. Mutta silti salkkuni on kestänyt liikkeet erikoisen hyvin.

/galleries/heinakuu2018/luvut.png

Osingoa on tullu ihan mukavasti. Kuukauden osinkotuotto vietynä vuositasolle liikkuu yli 11% lukemissa, joten toistaiseksi 8% osinkotuotto vuodelle on täysin mahdollinen, jopa hyvin todennäköinenkin. Ainoa päätä hakkaava tekijä on Saksan lähdeverotus, joka osottautui nyt kalliiksi jutuksi. Eli Saksa sijoituskohteena on nykynäkökulman perusteella paras arvon metsästyksen kannalta kuin osingon metsästyksen kannalta.

/galleries/heinakuu2018/osingot.png

Eli strategiani Saksan osalta on nyt muuttumassa. Lukija varmaan tietää, miten voittotodennäköisyyksien kanssa pelataan arvosijoittamissessa? On kaksi vaihtoehtoa.

1) Ostaa kuviteellisesti halvalla ja odottaa, että kurssit nousevat ja myydä tämän jälkeen kalliilla. Jos sijoitusvaroja on vähän käytössä, tämä on käytännössä paras tapa toimia.

2) Jos varoja on enemmän voi pelata todennäköisyyksillä kauppaa. Eli ostaa paperia, kun sen trendi näyttää kulkevan ylöspäin. Tässä vaiheessa päätetää, mikä luvallinen tappio %. Tappioprosentti on tässä tärkeää. Jos tappio% on matala ja oikein onnistuineiden myyntien tuotto% on korkeampi, niin tässä pelillä pysyy voitolla. Ainoa vaatimus pelissä on, että osaa katsoa markkinaa niin, että ostaa aina paperia, joka näyttää menevän ylöspäin. Myyntejä ei tarvitse tehdä päivittäin, mutta peliä pelataan päivittäin. Eli aina kun paperi menee alaspäin liikaa, niin myynti. Ja kannattaa muistaa, että liian usein myynneistä voittaa vain verottaja ja välittäjä. Tämä peli kuulostaa helpolta, mutta on paljon vaikeampi kuin vaihtoehto 1.

Eli Saksan osalta Strategiani on ostaa yhä osinkoyhtiöitä - ja pyrkiä myymään yhtiö tietyllä voittoprosentilla, jota pohdin vielä. Tavoitteenani on pitää yhtiötä vain sen verran, että tuottaa jonkin verran tuottoa, joka ylittää välittäjän maksut ja on verotuksellisesti mielekäs.

Kommentit

Comments powered by Disqus