Hyppää sisältöön

Perjantai oli ostopäivä

Ostin perjantaina paperia, joka oli seuraavana ostolistallani. Tein siitä postauksen tuossa aikaisemmin, eli kyseessä oli DEUTSCHE PFANDBRIEFBANK AG. Ajoitus ei mennyt oston suhteen ihan kohdalleen, mutta pelaan tällä kertaa olettamuksella, että pitkän ajan trendi on ratkaiseva. Typerä olettamus, sillä tällä hetkellä on maailman mittaisesti trendikäyrissä tapahtumassa jonkin tasoinen helaihdus. Mutta pitääkö osinkosijoittajan välittää tästä. Ei pidä.

Alla olevat kuvat näyttävä tilanteen paperin kohdalta. On helppo huomata, että ajoitukseni meni hieman mönkään. Olisin saanut paremman suhteen osinkotuottoon noin viikkoa aikaisemmin. Perustelen asiaa, että ostorahoitusaikatauluni ei antanut myöden oikealle ajoitukselle.

/galleries/toos/PBB1Year.png/galleries/toos/PBB5year.png

PBB 6 kk ja 5 vuotta.

Jos ajattelee pelkästään kurssia niin DAX30 indeksi on asettunut ihan kohtalaiseen lukemaan. Voi olla, että dax lähtee kulkemaan negatiiviseen suuntaan, mutta viime aikaisten talousliikkeiden perusteella on epäilyttävää, että DAX lähtisi esimerkiksi vapaaseen pudotukseen. Tammikuussa volaliteetin heilahdus DAX indeksillä oli silmin havaittava, mutta tällä hetkellä se on normaalin näköinen.

/galleries/toos/dax30.png

DAX30

Kun katsoo kaavioita huomaa, että kahden vuoden aikana PBB paperin hinta on noussut noin 70%. Jos pelkää kurssien putoamista, niin yleensä osakemarkkinoilla tarvitaan sykäys putoamisen alkamiseen. Tälläinen asia voisi olla rivien välissä mainitsemani lasku trendi pääindeksissä. Charles Dow aikoinaan totesi, että indeksitrendeillä on tapana kulkea samaan suuntaan. Jos DAX30 indeksi sukeltaisi alaspäin, niin todennäköisesti myös PBB:n kurssi lähtisi alaspäin. Mutta tämä olisi väliaikainen tipahdus.

Sijoittajilla on tapana tujottaa muutamia yhtiön tunnuslukuja hämärillä tavoilla tai uskoa mielipiteitä laukovia analyytikkoja, joilla olisi pessimistinen näkemys. Tai sitten vain kulkea samaan suuntaan, minne trendi liikkuu. Nopealla vilkaisulla PBB:n taloustiedot ovat kunnossa enkä ole huomannut verkossa juuri mitään muuta aihetta kuin että pankki on siirtynyt ns. vapaille markkinoille pois valtion holhouksesta. Tuohon tapahtumaketjuun sisältyi suuri kauppatapahtuma, joka aiheutti putoamisen PBB:n kurssissa. Putoamisesta on nyt toivuttu - toistaiseksi.

Paperi näyttää kaikinpuolin ihaanteelliselta osakkeelta, joka vielä maksaa eurooppalaisesti korkeaa osinkoa. Tällaisen paperin kurssi ei yleensä ole alaspäin vaan ylöspäin. Mutta osakemarkkinoilla kaikki on mahdollista.

Jos paperi on salkussani kymmenen vuotta, on turha spekuloida hinnalla. Todennäköisesti paperin kurssi menee muutaman kerran pahasti miinukselle ja pari kertaa reippaasti plussalle tuona aikana. Tämä on todennäköistä, sillä olen tällä hetkellä volaliteettikäyrän huipulla. On helppo nähdä, että tähän paperiin liittyy melkoinen riski. Jos etsit arvotuottoa, niin ehkä en ihan ensimmäisenä kuitenkaan ostaisi juuri tätä minun ostamaani paperia. Osta jotain muuta.

Osinkosijoittajan ei ole syytä pelätä pieniä riskiä, vaan kerätä ennemmin hyödyn tulevista osinkoista. Paperin osto varmisti, että ensi vuona tähän samaan aikaan, osinkosalkkuni tulo on ainakin tuplan verran suurempi kuin nyt. Tai toivon niin.

Ja ps. Vastuuvapaus. En ehdota että ostat mitään. Tämä sivu ei ole neuvontaa, vaan tämä sivu kertoo omista päätöksistäni. Sinä teet omasi, eivätkä ne kuulu minulle. Muistathan: historiallinen kehitys ei ole tae tulevasta.

Kommentit

Comments powered by Disqus