Hyppää sisältöön

Sähkoautot

Luin pikaisesti mediatarinan, jossa kerrottiin sähköautojen olevan katastrofi polttomoottoreita tekeville yrityksille. Epäilen tarinan olevan hieman liioiteltu, sillä sähköautojen tärkein energialähde akku ei ole vielä muuttunut niin, että akkuja voisi valmistaa koko maapallon mittaisen kysynnän verran. Mutta jos sähköautoteollisuus saa jostain harppausmaisen hypyn eteenpäin, on melko varma, että eräälle teollisuuden alalle kannattaa sijoittaa.

Puolijohdevalmistajiin.

Olen sitä mieltä että tulevaisuus on puolijohteiden kävi akkujen valmistuksessa miten vain. Jos sähköautoille keksitään parempi energian lähde kuin nykyinen akku, vaikka kunnon polttokenno, niin puolijohdevalmistajat hyötyvät. Jos polttomoottorit jäävät pinnalle, niin joka tapauksessa autojen sähköistäminen jatkuu nykyisestä. Puolijohdevalmistajat ovat taas voitolla.

Taistelussa sähköautot vastaan polttomoottorit voittaja on aina puolijohdeteollisuus.

Nyt voidaankin vilkaista mitä puolijohdeindeksi näyttää.

/galleries/puolijohteet/semiindex.png

Suunta on ollut sama kuin pörssissä noin muutenkin muutama mennyttä vuotta.

Tietenkin autoteollisuudelle on haaste siirtyä uuteen teknologiaan. Tesla on kovasti yrittänyt tätä harppausta ja saanut todella suuret tappiot niskaansa. Jos Tesla jollain tavalla onnistuu tavoitteessaan, niin tuleeko siitä markkinoiden ykkösnimi.

Epäilen.

Vaikka Tesla on luonut toimivan sähköauton, niin epäilen Teslan tekniikan olevan vanhanaikainen, jotta se voi voittaa oikeaa sotaa tulevaisuuden autoista. Minun on vaikea uskoa, että tulevaisuuden sähköauto oikeasti toimii vain akulla. Itse uskon vedyn vain pomppaisevan peliin mukaan jossain vaiheessa ja palauttavan polttomoottorin merkityksen. Se tulee takavasemmalta ennalta odottamattomasti.

Varsinkin kun kaikki tietävät, että vety vain on tehokkain maanpäällä oleva poltettava energian lähde. Aurinkovoimalalla saa vedestä paljon vetyä - aurinkoa on paljon juuri niissä maissa, joissa on öljyä. Näillä rikkailla mailla olisi mahdollisuus tehdä jotain koko maapallon hyväksi ja pysyä edelleen rikkaina, jos vain ymmärtäisivät asian.

Puolijohdeteollisuus voisi auttaa heitä.

Ja jos joku miettii, että esimerkiksi tulos on ratkaisevaa kurssien kehitykselle, niin teslan viimeisin tuotto oli miinuksella 1,618 miljoonaa dollaria. EPS oli noin 9 dollaria miinuksella ja Teslan kokonaiskurssi näyttää tältä:

/galleries/puolijohteet/tesla.png

Sijoittaja odottavat Teslan tulevaisuudesta jotain suurta.

Riskisijoittajia on maailma täynnä.

Jotkut todella uskovat sähköauton tulevaisuuteen. Toivottavasti heille ei ole suuri pettymys, kun vetyautot alkavat maailman valloituksen hiljaa taustalla.

Kommentit

Comments powered by Disqus