Hyppää sisältöön

Sijoittaminen on riskihommaa

Päivän yllättävä uutinen oli, että Shawn Communication INC päätti myydä kaikki omistamansa Corus Entertaimentin B-osakkeet sijoitusyhtiölle TD Securities - Hintana oli 6,80 CADia per osake, mikä luonnollisesti romahdutti Corus Entertaimentin tämän hetkisen hinnan alas kuin nuijalla. Kauppa toteutuu kokonaisuudessaan 30. toukokuuta, eli onneksi varsin pian.

Eli salkkuni arvo tipahti kunnolla kerralla alaspäin. Mutta tällaista tapahtuu sijoittajan elämässä. Positiiivista tässä tapahtumassa on se, että jos nyt ostaisi osakkeita, saisi todennäköisesti hyvän voiton, sillä hinta oli selvästi alahintainen yhtiön todelliseen tulevaisuuteen nähden.

Sijoitustoiminta on täynnä yllätyksiä, joita saattaa tapahtua koska vain. Jos päättää valita puhtaan osakesijoittajan tien ja varsinkin osinkosijoittajan tien, niin pitää olla valmis kohtaamaan kaikenlaisia yllättäviä kaupallisia toimenpiteitä. Jotkut toimenpiteet ovat hyviä ja toiset taas voivat olla sijoittajan kannalta hieman negatiivisia. Näiden lisäksi on paljon tapahtumia, joiden luonteesta on vaikea sanoa hyvää tai huonoa. Uskoisin, että tämä myynti tapahtuma, joka tipautti kurssit alas, on kuitenkin 'hyvä' tapahtuma.

Mitä varten kauppa tapahtui?

Netissä on jonkun verran tietoa myynnin syistä. Yksi syy ilmoittettu syy olisi velkojen pois maksaminen. Shawn Communicationilla on velkoja kuten Corus Entertaimentillakin ja Shawn haluaa varmasti päästä ainakin hieman eroon veloistaan, jota myynti tulee auttamaan. Corus Entertaiment ei ilmoituksen mukaan hyödy mitenkään myyntitapahtumasta.

Corus on tällä hetkellä monella tavalla houkutteleva osake, varsinkin jos paperia on saanut halvalla paljon. CJR.B on kahden kvartaalin verran ollut nousussa suosta, jossa se vielä vuosi sitten oli. Pelastuksen avain oli lähinnä osingon määrän vähentäminen, joka on selkeästi tuonut vahvuutta yhtiön liiketoimintaan. Tämä myyntitapahtuma voi olla merkki yhtiön osakkeen voimakkaasta vahvistumisesta. Sijoitusyhtiöt harvoin haluavat tehdä kauppaa tappiolle, joten kurssin nouseminen on varsin odotettava tapahtuma. Koska tämä B-paperi ei ole äänioikeutettu paperi, niin sijoitusyhtiöllä täytyy olla hyvä näkemys Coruksen tulevaisuudesta.

Negatiivien vai positiivinen tapahtuma?

Kuten tekstistäni huomasi, pidän tapahtumaa positiivisena, mutta mm. Reuters rankkaa tapahtuman negatiiviseksi. Oma käsitykseni negatiivisesta arvioista on että Reuters ottaa kantaa Coruksen markkina-arvon laskuun. Mutta myynti voi olla myös merkki mahdollisista peloista Coruksen tulevaisuuden suhteen. On kuitenkin epäilyttävää, että mikään sijoitusyhtiö ostaisi osakkeita, jos tietäisi jäävänsä tappiolla. Coruksen maksama osinkotuotto ei kuitenkaan ole niin suuri, että sijoitusyhtiö pääsisi tällä hetkellä osinkotuoton avulla voitolle.

Mutta jokainen saa tehdä oman päätelmänsä. Itse en juuri nyt osta paperia lisää salkkuuni, vaikka tässä taas tarjottaisiin sijoitusmahdollisuutta. Jatkan edelleen sijoitusten hajauttamista, enkä kiinnitä nyt sijoitusmielessä huomiota tähän tapahtumaan.

Mutta jos aloittaa sijoittamisen on hyvä ymmärtää, että osakesijoittamiseen liittyy muitakin tapahtumia kuin vain kurssin nousemisen seuraaminen. Suosittelen vahvasti rahastoja, jos kantti ei kestä mahdollisia negatiivisia tapahtumia salkun pohjalla. Ja aina kannattaa muistaa, että 'Negatiivinen' ja 'Positiivinen' tapahtuma riippuu katsontakannasta ja vaikutuksista tulevaisuudessa. Sijoittaminen, kuten olen monta kertaa todennut, on ajelehtimista tapahtumien meren keskellä katselemassa miten aallot vyöryvät omalla painollaan eteenpäin.

Kommentit

Comments powered by Disqus