Hyppää sisältöön

Välittäjät USA

Edellisen postaukseni aiheena olivat välittäjät noin yleensä, joiden Suomalainen sijoittaja voi mahdollisesti sijoitella ilman kamalan suuria vaivoja. Mutta jos haluaa sijoittaa esimerkiksi USA- markkinoille tai haluaa kokeilla välittäjää, joka toimii pohjois-Amerikassa, niin päätin tehdä kevyen listan USA:n alueella toimivista ONLINE välittäjistä.

Online välittäjien sivuja tutkiessa löytää suhkot helpolla tiedon siitä, haluaako välittäjä ottaa ulkomaisia asiakkaita huostaansa vai ei. Välittäjät, joille sopii ulkomainen asiakas, jolla ei ole sen maan kansalaisuutta, jossa välittäjä toimii, ovat usein jokin suuremman 'platformin' asiakkaita. Esimerkiksi Interactive Brokers tarjoaa monelle kansainväliselle välittäjälle sateenvarjon. Tällaiseia IB_n alla toimivia välittäjiä ovat esimerkiksi Zacks Trade, Lynx, Trade Station Global ja niin edelleen. Tämän sateenvarjon alla toimii yllättävän moni kansainvälisyyttä tarjoava välittäjä, joiden hinnat vaihtelevat sateenvarjona alla riippuen hieman, minne välittäjä on sijoittunut.

Kansainvälisiä ONLINE välittäjiä USA.

Yhdysvalloissa on muitakin osakevälittäjiä kuin IB. Kaikkien USA:n markkinoilla toimiville välittäjille ei voi ulkomaalainen luoda tiliä, mutta joillekin voi. On huomattava, että rahansiirrot näillä välittäjillä voivat olla maksullisia ja huomattava, että ei ole itsestään selvyys, että välittäjä hoitaa ulkomaalaisen asiakkaan verotukseen liittyvät yksityiskohdat. Toinen seikka, joka on hyvä ymmärtää näissä kaikissa liittyy rahaan. Tilit ovat USA:ssa. Rahan siirto ei välttämättä aina ole ilmaista kaikilla välittäjillä, kun suuntana on jokin muu kuin USA. En tiedä, miten vain USAssa tomiva välittäjä suhtautuu europpalaiseen ETF:iä koskevaan lakisäädäntöön, koska todennäköisesti USA:n valvontavirannomaine ei valvo Europpalaisia säädöksiä. Tämä ei tarkoita, ettei valvontaa voisi olla, tämä tarkoittaa, että en ole kokeillu onko näin. Eli mikäli haluat sijoittaa USAn markkinoille ETF-papereihin kannattaa ensin ottaa selvää, onko tämä kyseisen välittäjän kautta oikeasti mahdollista. Jos välittäjä kunnioittaa EU:n regulatorin säädöksiä, niin ei ole. Jos taas ei kunnioita, niin on mahdollista.

Itselläni on aina välillä harkinnan alla tilin avaaminen USA:n puolelle, mutta toistaiseksi olen jättänyt ajatuksen vain pohdinnan tasolle.

Seuraavassa listassa ei ole lueteltu kaikki mahdollisia USA:n online välittäjiä. Siinä on nopea otos joihinkin. Täydellistä listaa voi hakea internetin hakukoneilla, jos haluaa etsiä mahdollisuuksia USAn markkinoilta. Jotkut yhdysvaltalaiset välittäjät vaativat, että tilin avaajalla on olemassa US Visa. Olen välttänyt näiden laittamista tälle listalle, mutta periaatteessa tämä tarkoittaa vain, että Visakorttia voi käyttää USA:ssa. Katsoin kuitenkin tämän vaatimuksen merkitsevän lisää paperityötä, vaikka ei olekaan varsinainen este. Ja joidenkin välittäjien sivuille ei pääse euroopasta käsin, joten nämä luonnollisesti poistuivat myös listasta saman tien. Yhdysvaltojen ONLINE välittäjien kohdalla onkin olemassa riski siitä, että välittäjän käyttämä verkko suljetaan ulkomaiselta liikenteeltä. Mieti ennen kuin päätät lähteä peliin.

Kaikki listan välittäjät löytyvät netin kauttaa - ainakin tätä listaa tehtäessä.

  • Ameritrade. Luullakseni tämä välittäjä on keskittynyt ainoastaan USA:n markkinoilla. Tarjottavana on osakkeiden lisäksi paikallisia rahastoja ja ETF:iä. Hinta tasoltaan tämä välittäjä on kilpailijoitaan hieman kalliimpi. Marginaalitilin korko alkaa 10% tienoilta ja laskee jonkun verran tilin omistusten mukaan. Tavalliset ostohinnat pyörivät minimissään 6 dollarin päällä.
  • Firstrade. Tämän välittäjän palkkio useimmista tuotteista on : 0 dollaria. Halpuuden vastapainona on huono asiakastuki. Tilinperustamista varten Firsttradella on erillinen sivu ulkomaalaisia asiakkaista varten. Ilmeisesti tämä välittäjä toimii vain USA:n markkinoilla.
  • Choicetrade. Tämä välittäjä voi tehdä myös ulkomaisiin pörsseihin toimeksiantoja todella korkeaa välityspalkkiota vastaan. Eli käytännössä välittäjä toimii USA:n markkinoilla. Minimi välityspalkkio on euroopan tasossa matala 5 dollari, mutta USAn tasolla korkea.
  • Interactive Broker: USA:n suurin välittäjä. Toimii kansainvälisesti kaikilla markkinoilla. IB:n järjestelmää käyttää puolestaan moni muu kansainvälinen välittäjä. Eli IB:llä on suuri sateenvarjo. Enemmin kuin suoraan lähtee laittamaan tiliä IB:n alle kannattaa etsiä välittäjä, joka sopii omaan muotiin ja joka on osa IB:n sateenvarjoa. Itselläni on tili juuri tämän sateenvarjon alla, enkä ole kovasti pettynyt. Mikä on mielenkiintoista havaita, IB:llä ei enää ole 10000 dollarin tilin miniimiavausrajaa ainakaan USA:n markkinoilla.
  • Fidelity. Fidelitykin suo mahdollisuuden ulkomaiselle sijoittajalle avata tili. Fidelityn kautta voi käydä kauppaa vaikka Suomen pörssissä - mutta hinnat ovat kohtalaisen korkeat. 19 euroa per kauppa. Jokainen voi itse päättää onko vaivan arvoista avata tili Fidelityssä, jotta voi osaa vaikka Suomalaisia osakkeita.
  • Just2Trade. Tomii kansanvälisesti monilla markkinoilla ihan kilpailukykyisillä hinnoilla. Huomasin että Xetrassa Just2Traden minimi on 3 dollaria, joka huomattavasti vähemmän kuin Xetran hinnat monen europpalaisen välittäjän kautta. Rahan siirrot käyvät tällä välittäjällä ihan näppärän näköisesti.
  • LightSpeed. Hyväksyy ulkomaalaiset asiakkaat, mutta kaiken kaikkiaan vaatimustaso on aika kovaa verrattuna siihen, mitä tarjotaan. Ei enempää komettia.
  • TradeStation. Tämä välittäjä on varsinaisesti vain USA:n markkinoita varten. Välityspalkkiot pyörivät siinä 5$ paikkeilla. Ei kuitenkaan lisää komentteja tästäkään. Ehkä hinta laatu suhde ei ole aivan paikallaan.
  • SpeedTrade. Tämä kautta voi myös ulkomaalainen ilmeisesti avata tilin. Heti avauksen yhteydessä kannattaa huomata, että sekä USA:n kansalaisilta että ulkomaalaisilta vaaditaan 30000 dollarin sijoitus. Eli palvelu ei siis ole köyhiä varten. Ilmeisesti palvelu on rakennettu päiväkaupaa tekeviä varten.
  • TastyWorks. Hauska tapa ottaa välitysmaksua 5 dollaria ostosta, mutta myynnistä ei oteta lainkaan palkkiota. Käsittääkseni tämän välittäjän kautta pääsee vain pohjois-Amerikan markkinoille.

Kannattaa ymmärtää, että toisella mantereella toimivalle välittäjälle tilin avaaminen valmistautumattomana on aina riski. Ota selvää ensin esimerkiksi, miten välittäjä suhtautuu valtioiden välisiin verosopimuksiin - eli hoitaako välittäjä byrokratian, jolla saat verosopikuksen mukaisesti osinkotuoto 15% lähdeverolla. Voi olla ikävää huomata, että maksat täyttä veroa yhdysvaltojen puolelle. Tämä lista ei ota kantaa mitenkään siihen kuinka turvallista sijoittaa näiden välittäjien kautta on. Riskin otat sinä. Minä en suosittele näiden välittäjien käyttöä, varsinkaan jos olet aloittelija.

Kommentit

Comments powered by Disqus